Arjen helmiä

Arjen helmiä

lauantai 19. syyskuuta 2015

Vuoden kestänyt humala

Vuosi ja kolme kuukautta humalankaltaista olotilaa. Ei siksi, että putki olisi jäänyt päälle, vaan syy löytyy lähempää kuin arvaattekaan. Nimittäin pinnasängyssä poikittain tuhnuttavasta pikku velmuilijasta, pienestä tyttärestämme.

Tästä pohjustuksesta pääsemme termiin nimeltä väsmys. Tyttäremme on aina ollut huono nukkumaan. Jo synnytysvuodeosastolla neiti kukkuja olisi otettu yöksi kansliaan tarkkailuun lapsiveden nielemisen vuoksi, mutta jo parin tunnin kuluttua nyytti tuotiin maitojunalla takaisin. Vauva ei nuku ja viisi muuta tarkkailussa olevaa vauvaa häiriintyvät punanuttuisen veijarin touhuiluista ja ääntelyistä. Pahoillaan en ollut, että sain tyttären viereeni, mutta ensimmäisestä yöstä lähtien alkoi yöllinen kekkuilu ja kukkuilu, joka jatkuu tähän päivään saakka.

Yömme muistuttavat useimmiten kuin parhaan luokan sketsejä. Näyttelijöitä ei vaan naurata. Kello näyttää kolmea ja neiti yökyöpeli seisoo pinnasängyssä ja naureskelee iloisena. Kun emme reagoi, hän alkaa leikkiä Tarzania ja roikkuu pinnojen välissä naama messingillä. Otamme viereen. Ai miten kiva päästä oikein paalupaikalle ottamaan äitin nenästä kiinni ja hei isinkin partaa voisi kutitella. Neiti kipuaa seisomaan, sänky toimii mitä parhaimpana trampoliinina ja mikä parempaa, kun heittäytyä loikasta äitin päälle ja vähän vaikka koputella laseihini. Lämmitetään maitoa ja tilanne näyttää rauhoittuvan. Ei, ei vieläkään. Jossain vaiheessa kekkuilu vaihtuu itkuun, siitä yliväsymykseen, sylissä kanteluun, heijailuihin, suurentuneisiin silmäpusseihin, hidastuneeseen ajattelutoimintaan, noloon käyttäytymiseen ja lopulta krooniseen väsymystilaan. Kaikkia keinoja on kokeiltu unien parantamiseksi, mutta koska mikään ei ole auttanut, jatkamme uraa yöllisinä (ja välillä päätoimisinakin) koomikkoina.

Viime yönä kolmen tunnin valvontaputken päätteeksi pikku yökyöpeli päätti jälleen aloittaa oman laulunsa. "Hikkai, kukkai, hikkai, kukkai..." ja taputteli käsillään rytmikästä tahtia. Niin, kello raksutti neljä aamuyöllä. Ihan hyvä biisi.

Kahden kuukauden iässä minitorkut menossa

4 kommenttia:

  1. Tsemiä öihin <3 Ei oo mitään herkkua valvoa, nimim kokemusta löytyy :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon Nadja! <3 Uskon, että sinulla on viiden lapsen kanssa monia monia valvottuja öitä takana!! Yllättävän vähillä unilla lapset kuitenkin jaksavat olla energisiä ja iloisia :)

    VastaaPoista
  3. Kiva, että olet käynyt lukemassa postauksiani :) Pitääpä ehdottomasti käydä sinunkin blogejasi lukemassa!

    VastaaPoista