Arjen helmiä

Arjen helmiä

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

En aio luovuttaa

Joskus tekisi mieli luovuttaa. Heittää hanskat tiskiin ja sanoa, etten jaksa enää. Kun kipu seuraa sinua joka paikkaan, herättää sinut aamulla ja ottaa viereensä nukkumaan. Kipu, tuo ikuinen ystävä.

Muutama viikko sitten luovuttaminen kävi jo kotiovellamme. Meidän oli perheenä tarkoitus muuttaa uuteen kotiin, uuteen kaupunkiin ja aloittaa elämä kauniilla asuinaluella järven läheisyydessä. Olimme suunnitelleet kaiken, viettäneet aikaakin asunnolla ja tuntui, että nyt asiat loksahtavat paikoilleen. Meillä on kaunis koti ja saamme alkaa rakentamaan elämäämme uudelleen. Saamme ripustaa verhot ja pöyhiä sohvatyynyt, nostaa taulut paikoilleen ja sujauttaa sukunimemme oveen. Poksauttaa kuohuvat asunnonetsimiskiertueen päättymiseksi. Toisin kuitenkin kävi. Suunnitelmiltamme vietiin pian pohja, täysin. 

Silmät tekivät sen taas, kiertyivät solmulle kuin korkkiruuvit, tihkuivat vettä ja rähmää, löivät tulta lieskoittain. Ääneni myös hävisi täysin olohuoneessa, makuuhuoneessa hieman helpotti. Kylpyhuoneen seinät kiersivät silmieni verkkokalvoja entisestään, väänsivät niin, että päälaessa soi. Ei ollut mitään toivoa asua unelmiemme kodissa. Vaikka olisin halunnut uskoa, että tästä tulee meidän onnen pesä, en voi elimistölleni mitään. Se pettää minut kerta toisensa jälkeen. Tiedän, että minun kohdallani oireita on tietyn verran joka asunnossa sairauteni vuoksi, on vain löydettävä paikka, jossa pystyn elämään edes hitusen normaalia elämää.

Äitini on opettanut minulle, että koskaan ei saa luovuttaa. Vaikka elämä kolhiikin nyt paljon ja välillä tulee hetkiä, jolloin pieni kehoni ei tahdo jaksaa enää. Siitä huolimatta, en aio luovuttaa koskaan. En koskaan.




2 kommenttia:

  1. <3 Kiitos! Aivan samaa voi sanoa sinusta. Olet aivan uskomattoman sinnikäs nainen!

    VastaaPoista