Arjen helmiä

Arjen helmiä

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Tyttöjen juttuja

Vietimme viikonlopun tyttäremme kanssa aivan kaksistaan. Emme ole juuri harrastaneet tällaista käytäntöä puolisoni kanssa aiemmin, sillä tyttäremme ollessa vielä vauvaiässä ajatus voimaannuttavasta lapsi-vanhempi viikonlopusta tuntui yhtä houkuttelevalta idealta kuin maraton juoksun vetäiseminen yksin räntäsateessa. Yhtä pitkä, rankka ja hikinen tie. Arjessamme olivat nimittäin vielä pitkään vahvasti läsnä yölliset tunteja kestävät huutokonsertit, taistelut ja temppuilut millon pukemisesta ja vaipanvaihdosta, vatsanväänteet (niin vanhemmalla kuin lapsellakin) sekä päivittäiset, teatraaliset draamaqueenkohtaukset pienistäkin vastoinkäymisistä. Totta kai lyhyitä irtiottoja olemme mieheni kanssa ottaneet pitkin ensimmäistä vauvavuotta, mutta nyt täytyy sanoa, että ensimmäistä kertaa toden teolla odotin, että saadaan tehdä juttuja ihan vain äidin ja tyttären kesken. Älkää käsittäkö väärin, miehestäni en halunnut viikonlopuksi eroon, ihana vaan oli viettää laatuaikaa oman pikku velmuilijan kanssa.

Luimme viikonloppuna paljon lastenkirjoja ja pakko tunnustaa, että tytär sai hymyn huuleen aitoudellaan. Joka kerta nimittäin kun satujen kuvissa näkyi ruokia, pikku neiti päätti haukata kirjan sivua. Tyttö on aina ollut avoin uusille ruokalajeille, mutta en arvannut, että ihan tässä mittakaavassa. Minua kovasti myös nauratti, kun touhuntäti halusi ehdottomasti itsekin laittaa silmätippoja pitkin päivää minun tavoin. Leikisti hän pudotteli pipeteistä pisaroita silmiin ja kuiskasi "tsip tsip, tsip tsip". Sunnuntaina päädyimme rakentamaan majaa keskelle olohuonetta ja otimme pinikille mukaan gluteenittomia keksejä. Toista tuntia hapsuvilttien alla evästeltiin ja kikateltiin, haettiin välillä Sylvi-koala ja Ansa-pupu retkellä mukaan ja annettiin heidänkin maistaa eväitämme. Tuntuu todella hyvälle tehdä vihdoin oman lapsen kanssa asioita, kun arki ei olekaan enää päivistä selviytymistä ja sumussa kulkemista. Nyt on sellainen olo, että tästä oikeasti nauttii.

Molempina iltoina auringon painuttua mailleen keinuimme keinutuolissa ja olimme aivan lähekkäin, iho ihoa vasten. Silitin tyttöä selästä ja tunsin, kuinka vilkas emäntä alkaa rentoutua yhä syvemmin ja syvemmin. Unijokeltelu vaimeni hiljalleen, tutti kierähti polvilleni ja tyttö nukahti ihon lämpöön.

Ei ole olemassa sanoja, kuinka paljon tuota sylissä kehräävää, pientä ihmistä rakastan.

"Äiti on aina mukana matkallasi"


2 kommenttia: