Arjen helmiä

Arjen helmiä

maanantai 21. joulukuuta 2015

Onnettomuus

Tipahdin tänä aamuna mökin jyrkät rappuset pää edellä alas. Kaikki kävi salamannopeasti. En ehtinyt tehdä mitään, en edes ottaa käsilläni vastaan. Sekavassa olotilassa ensimmäinen ajatus oli, että kaikki on hyvin, sillä Mila ei ollut kaatuessani sylissä. En pystyisi antamaan sitä itselleni koskaan anteeksi, että satuttaisin lastani. Että minun kömpelyyteni ja liukkaiden rappujen takia lapseni saattaisi saada jopa elinikäisen vaurion. Haukoin henkeä ja yritin päästä istumaan ja siitä seisomaan. Kipu löi selästä lonkkiin ja polvista aina varpaisiin saakka. Päässä jyskytti ja ohimoiden ympärillä pyöri tähtisade. Silmissä kimalteli.

Pääsin nousemaan lopulta pitkän taiteilun jälkeen ylös ja ne kantoivat. Nuo kaksi tolppaa oikeasti kantoivat minua. Minulle tuli niin onnensekainen olotila, että huomasin laittavani kädet ristiin ja kuiskaavani "Kiitos". Tytärtämme itketti, kun äiti oli ollut aivan nurin niskoin lattialla kivusta soikeana. Halasimme, minuakin alkoi itkettää.


Mietin, miten nopeasti kaikki voisi loppua. Heräisit aamulla aivan tavallisesti, keittäisit kahvit ja tekisit perinteiset kurkkuvoileivät. Kävisit suihkussa ja föönaisit tukan kauniille kaarelle. Lähtisit vielä yläkertaan hakemaan käsilaukun, ottaisit keveitä lomanalottajaisaskelia ja sitten kaikki vain pimenisi yhdessä sekunnin sadasosassa. Veti hiljaiseksi. 

Toivonkin, että te kaikki olette varovaisia liikenteessä ja muutenkin liikkuessa etenkin nyt näillä liukkailla keleillä! Nämä bileet on kuitenkin liian hienot loppuakseen kesken. 


Ihanaa joulua teille kaikille! Rakastakaa ja voikaa hyvin! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti