Arjen helmiä

Arjen helmiä

perjantai 1. tammikuuta 2016

TOIVEPOSTAUS: Tyttäremme syntymä

En tule koskaan unohtamaan sitä päivää, kun raskaustestiin ilmaantui ne kaksi punaista viivaa. Oli syyskuu ja minun syntymäpäivä. Jokavuotiseen tapaan juhlapäivä oli sateinen ja värikäs (ruska-aika, jos ymmärrätte mitä tarkoitan), mutta sinä vuonna päivä oli erityisen onnellinen. Jopa epätodellinen.

Ollessani aivan alkuraskaudessa viikolla seitsemän, tapahtui käänne, jota en osannut odottaa. Muistan vieläkin, kun olin ottamassa makaronilaatikkoa uunista ja henkeä ahdisti niin vietävästi. Astmani paheni rytinällä. Eräs kätilö sanoi minulle tuolloin, että raskaus on aika, joka näyttää, mille elimistö on altis. Ne olivat viisaat sanat.
Viikko ennen laskettua aikaa

Astmalääkkeiden määriä tuplattiin, välillä nelinkertaistettiin ja sikiön vointia kontrolloitiin tarkasti. Pieni ihmistaimi kasvoi onneksi hyvin ja sydän löi vahvasti joka kerta. Kymmenen viikkoa ennen laskettua aikaa raskaus sai kuitenkin jälleen uuden käänteen, kun vatsani alkoi supistella rajusti. Makasin osastolla käyrissä, kun supisteluja tuli parhaillaan muutaman minuutin välein. Pelkkä istumaan nouseminen tai kyljen kääntäminen laukaisi ne. Pelkäsin noina hetkinä todella paljon. Pelkäsin, että lapsi olisi liian hento ja voimaton syntymään tähän maailmaan. Pikku neiti osoittautui kuitenkin todelliseksi taistelijaksi, pieneksi sisupussiksi neuvolan terveydenhoitajan sanoin ja lopulta pieni malttoikin pysytellä omassa yksiössään vielä kaksi viikkoa yliajalle.

Synnytys käynnistyi viileänä kesäyönä. Mieheni oli töissä toisella paikkakunnalla, joten hän lähti pian soitettuani ajelemaan luokseni ja onneksi lähti pikimmiten, sillä tyttäremme halusi tulla maailmaan todellista pikavauhtia. Oli hetkistä kiinni, ettei tyttäremme syntynyt kotiin. Mieheni piteli synnytyssalissa tiukasti kädestäni kiinni, kun elimistöni tärisi kivusta. Kaikki meni todella luonnollisesti ilman kipulääkkeitä ja pian rintani päälle nostettiin pieni ja lämmin ruusunnuppusuu. Liikutuksen ja onnen kyyneleet virtasivat silmistäni. Ensimmäiset hetket olivat kertakaikkisen sadunomaisia. Mieheni istui keinutuolissa kapalo sylissään ja silitti pienen ihmeen poskia. Pyöreät ja pehmeät, untuvaiset. Olin niin onnellinen, että pikkuinen jaksoi taistella raskauden loppuun saakka. Kaikki pelko oli hetkessä poissa.


Muutaman tunnin ikäisenä
Heti synnytyksen jälkeen silmäoireeni pahenivat radikaalisti. Silmien kuivuus muuttui vaativaksi, vaaralliseksi, mahdottomaksi. Reuma paheni hetkessä. Joku kysyi minulta kerran, kaduinko lapsen tekemistä. Olisinko ryhtynyt tähän, jos olisin tiennyt, miten elimistöni reagoi? Olin kysymyksestä hämilläni, sillä en ole kertaakaan miettinyt asiaa noin. Mikään maailmassa ei voi korvata tytärtämme. Ei mikään. Hän on meidän onni, lahja ja rakkaus.
"Yksi pieni elämä
Suuri valo sisällä
Katson hiljaa nukkuvaa
Katson lohdunkantajaa
Pidän aina lähellä
Kuljen matkan vierellä
Sillä saattajani on
Vasta syntynyt"

  

Meidän perhe




5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kysyisin tuosta gluteenittomasta ruokavaliosta.
      Ilmeisesti sinulla ei ole todettu keliakiaa?
      Noudatatko gluteenitonta niin tarkkaan että et pistä suuhusi yhtään mitään missä on gluteiinia, siis et esim. muruakaan leipää tai kaurapuuroa? Yhtä tiukastiko olet kuin keliaakikot?

      Onko tuttu lisäravinne/vitamiinivalmiste UltrainflamX?

      Poista
    2. Minulla ei ole todettu keliakiaa, mutta noudatan ruokavaliota todella tarkasti. En ole kuullut tuosta lisäravinteesta, onko se millainen?

      Poista
    3. Laitappa hakuun Rauli Mäkelä UltraIinflamX...
      alkaa löytymään.

      Poista