Arjen helmiä

Arjen helmiä

torstai 24. maaliskuuta 2016

Ylläreitä ja irtiottoja

Meidän perheen elämä on ollut viime päivät hyvin hektistä remontin suhteen. Paljon on tullut vielä uusia yllätyksiä ja nyt huomaa, että pieni turnajaisväsymys on alkanut hiipiä arkeemme. Olemme kuitenkin päättäneet, että nyt yhdistämme voimamme kaikilla tavoin ja jaksamme taistella tämän kaaoksen loppuun saakka. Se palkitaan vielä, aivan varmasti.

Viime viikonloppuna otimme pienen irtioton tästä remonttikaaoksesta lähtemällä mieheni työpaikan järjestämälle lasketteulureisulle Tahkolle. Jännitin aluksi, että mitenhän sitä mahtaa enää pystyssä pysyä kuuden vuoden tauon jälkeen. Yhdet lennokkaat pyllähdykset tempaisin jäähuuruisilla etelärinteillä, mutta muuten suksi luisti yllättävän hyvin. Tahkolla oli aivan ihanat maisemat ja auringonsäteet läikkyivät hangilla koko päivän ajan. Ihana päivä oli!

Sunnuntaina sitten kaivoin vaatehuoneen kätköistä vanhan, pikkutyttönä käyttämäni essun, kirjavan huivin ja pääsiäisvärein koristellun kassin, jotka puimme tyttärellemme ylle. Kävimme mummilassa virpomassa ja voi sitä riemun määrä, kun neiti sai ihka ensimmäisen suklaapupunsa. Foliokääreet piti avata jo mummilan portailla, kun niin kovasti herkkuhammasta kolotti. Itsellekin tuli niin onnellinen olo katsoessa pienen tytön iloa.

Nyt pääsiäisenä näemmekin Milan kummitätiä ja siskoani perheineen. Mukavaa pääsiäislomaa kaikille ja terveiset meidän pikku pääsiäistrullilta!


tiistai 15. maaliskuuta 2016

Pikku Anna-Sofia

Minun piti kirjoittaa tänään aivan eri aiheesta, mutta yläkaapista löytämäni pienen pieni laatikko muuttikin suunnitelamani. Aloin tutkia rasian sisältöä ja sieltä löytyi lapsuuden kuviani, joita en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Jostain syystä tuli ihan liikuttunut olo, kun katsoin niitä. Luulen, että liikutus liittyi osittain siihen, että tuossa vaiheessa olen vielä terve. Minuun ei koske ja saan hymyillä vapautuneesti. Nurmikko kutittaa varpaita. Minun on hyvä olla. 

Äiti on aina sanonut, että olin lapsena hyvin kiltti ja kaikkeen tyytyväinen. Olen edelleen kiltti, välillä ehkä liiankin. Minun on vaikea näyttää suuttumusta tai ärsytystä, pystyn vain kirjoittamaan ne tunteet ylös. Edelleen olisin myös tyytyväinen lähes kaikkeen, mutta sairaus tuo paljon rajoitteita. On ollut erittäin vaikea hyväksyä, että en pysty asumaan kuin tarkoin valituissa asunnoissa, en pysty ostamaan kuin tietynlaisia huonekaluja ja yleensäkin tuotteita, työkyky on rajallinen, joudun käymään paljon lääkäreissä ja kontrolleissa, suunnitelmia joudutaan vaihtamaan usein... Tämä sairaus sotii niin paljon omaa luonnettani vastaan, että sen hyväksyminen on vaatinut paljon työtä. Ja se työ jatkuu edelleenkin.
 

Silti näen noissa kuvissa vieläkin jotain tuttua. Sen saman herkän Anna-Sofian. Siniset silmät, jotka hymyilee huonoinakin päivinä. Sen pienen empaattisen tytön, joka haluaa toisille hyvää. Tytön, joka luottaa tulevaisuuteen ja sisukkaasti tavoittelee unelmiaan. Tytön, joka nousee pystyyn, vaikka kaatuu kerta toisensa jälkeen. Tytön, joka rakastaa elämää.


lauantai 12. maaliskuuta 2016

Kypsä remontti

En ole ihmisenä valittaja, mutta haluan tämän blogin kautta lisätä tietoisuutta, kuinka vahvasti pieleen voi muutaman neliön remontti mennä. Haluan muistuttaa jokaista remonttiin ryhtyvää tai sen sisälle joutuvaa, että olkaa tarkkoja, kyseenalaistakaa, perehtykää ja olkaa mahdollisimman paljon paikan päällä läsnä. Muutamaan neliöönkin voi saada paljon tuhoa aikaan, hetkessä.

Olemme yrittäneet muuttaa asuntoomme kahdesti ja kuinka ollakaan ensimmäisellä kerralla eteiseen astuessani sain aivan tuhottomat oireet. Ei ollut mitään mahdollisutta jäädä asuntoon vuorokautta pidemmäksi aikaa. Syy selvisikin hyvin nopeasti, sillä vesi oli valunut vessasta eteisen puolelle parketin alle ja kivunnut siitä vielä eteisen seinään. Oli selvää, ettei kosteutta voitu jättää, joten tila jouduttiin uudelleen eristämään, alipaineistamaan ja jyrsijät laitettiin laulamaan. Mökkielämämme jatkui siis vielä muutaman viikon ajan. Kun sitten yritimme toistamiseen tehdä kotiinpaluuta, oireiluni oli vielä jäätävämpää, oikeasti mahdotonta. Myös tyttärellämme oli vaikeuksia olla. Olin niin järkyttynyt ja pettynyt tilanteesta, että kyyneleet alkoivat valua pitkin poskia. Miksi? Taas. 


Onneksi pian paikalle pääsi omakustanteisesti käyttämämme erityisasiantuntija, joka heti eteiseen astuttuaan ymmärsi, mistä oli kyse. Rakennusmies ei ollut poistanut kuin pienen osan mikrobeista eteisen seinästä ja lyönyt päälle märän tasoitteen. Voilá, miten muheva paketti. Ensiavuksi peitimme vaurioalueen paksuilla muoveilla rauhoittamaan oloa ja nyt odotamme, että toinen rakennusmies tulee korjaamaan tuon paskanakin. Samalla kävimme muutamia asunnon epäkohtia myös läpi asiantuntijan kanssa, jotka aiomme itse lähiaikoina korjata. Niistä lisää myöhemmin.

Mieheni kysyi yksi päivä, onko remontissamme mennyt yksikään asia alkuperäisen suunnitelman mukaan? Ei. Jopa suihkukaappi oli haljennut kuljetuksessa,hana vuosi, liike tilasi väärät kaakelit ja maalit, alkuperäinen kuivatus epäonnistui, vessa jouduttiin tekemään kahdesti... Lista on kertakaikkisen loputon. Jos tuosta tilasta joskus vielä kalua syntyy, niin voin luvata, että tässä asunnossa tullaan näkemään sellaiset tupaantulijaiset, jotka muistetaan vielä pitkään. Sen päivän tullessa halkean onnesta, ilosta, helpotuksesta, onnistumisesta ja rakkaudesta. Nyt kaikki toivo peliin, että tästä tehdään meille koti! Oireeton, onnellinen koti.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Alpakoita ja piipaa-autoja

Viime lauantai olikin ihana päivä, kun pääsimme mukaan Milan kerhon järjestämään ulkoilutapahtumaan. Kärräilimme vaunuilla paikan päälle ja voi sitä riemua, kun heti vastassa oli pörröinen, ihana alpakka! Mila katsoi toista pitkään silmiin ja tokaisi, että "iso koira." Kyllä alpakan omistajallekin tuli pieni hymyn kare suupieleen. Alpakkaa sai halia ja rapsutella ja Milakin eläinrakkaana oli taputtamassa toisen pehmoista villaa. 


Poliisiauton kyydissä
Tapahtumassa oli lastenkirpputoria, kasvomaalausta, pieniä tehtävärasteja, aarteiden etsintää ja sitten Milan ehdoton ykkössuosikki poliisiauto! Olin aivan varma, että me ei päästä illaksi kotiin, kun toinen istua napotti toista tuntia poliisiauton kyydissä ja hihitteli, kun poliisitäti laittoi pillit soimaan. Mila vähän ohjasi poliisia sanomalla koko ajan "aja nyt, aja nyt". Naurettiin poliisin kanssa, että näinköhän tästä erittäin temperamenttisesta pikkulikasta vielä joskus poliisi kuoriutuu! Tuon lauantain jälkeen kaikki ajoneuvot ovatkin olleet piipaa-autoja. 

Toinen ehdoton suosikki oli makkarapiste. Nähdessään grillin, neiti heti juoksi katokseen ja pyysi tädeiltä "makka-waa". Ollaan vitsailtukin, että Mila on oikea aito suomalainen rakastaessaan ylikaiken piimää, makkaraa, pakkasta ja saunaa. Lopuksi piipahdimme vielä pikku kahviossa, johon oli loihdittu aivan uskomattomat herkut. Namm!  

Ei tarvinnut kuin vilkuttaa kavereille ja laittaa rattaat vaakatasoon, niin johan kuului kohta peitteen alta pienen pientä tuhinaa ja maiskutusta. Ehkä tyttö näki unia vielä ketsupilla hunnutetuista makkaroista ja maistuvista mansikkapillimehuista. Hyvin nukutti ulkoilupäivän päätteeksi!

Ensi kerralla taas uusimmat, uskomattomat asuntokuulumiset! Nyt,hyvää loppuviikkoa kaikille ja aurinkoa päiviin!