Arjen helmiä

Arjen helmiä

tiistai 6. syyskuuta 2016

Kuinka opiskelut sujuukaan?

Olen tosiaan nyt aloittanut vyöhyketerapiaopinnot ja heti ensimmäisestä oppitunnista alkaen homma on tuntunut todella omalle jutulle! Vähän jännitin, millaiset reaktiot saan oppilaitoksen tiloista, mutta kaikeksi onneksi vanha kivirakennus on osoittautunut kuitenkin ihan siedettäväksi paikaksi ja avonaiset ikkunat tuovat vielä lisähelpotusta olotilaan. Opiskelupäivät ovat hyvin intensiivisiä sisältäen paljon teoriaa ihmisen anatomiasta, heijasteista ja eri radoista ja usein päivän lopuksi etsimme näitä oppimiamme asioita toistemme kehoista. Meillä on todella hyvä porukka, joten yhtään ei tarvitse jännittää ja ihan rentoutuneesti voimme tutkiskella toisten varpaita ja kasvojen lihaksia. Nyt saimme kotitehtäväksi tehdä ensimmäiset kevyet hoidot lähipiirille ja mies pääseekiin käsittelyyn heti tänä iltana. Olen ajatellut, että yritän kokeilla josko meidän tyttökin malttaisi pienen hetken pysytellä paikoillaan ja saisin tehtyä hänellekin käsittelyn.

Pakko vielä kertoa, kun viime kerralla toimin opettajan parina ja hän teki kehooni KEVYEN hoidon, niin ette usko sitä hikoilun määrä samaisena päivänä ja iltana. Tuntui oikein, miten kehossa lähti joku liikkeelle ja hikeä puski todellisella rytinällä! Itselleni todellakin valkeni, miten voimakas ja kokonaisvaltainen tämä hoitomuoto on ja säännöllisistä käynneistä voi saada apua niin moneen vaivaan! Kirjoittelen jatkossakin tänne, miten opiskelut etenee ja enemmänkin koulutuksesta. Nyt kuitenkin alamme pikku neidin kanssa puolukkapuuron tekoon. Aurinkoisia syyspäiviä kaikille teille!


4 kommenttia:

  1. Hienoa, että opiskelusi on lähtenyt hyvin käyntiin :) Vyöhyketerapia kiinnostaa minuakin, meidän tytölle on saatu siitä apua vauvana. Haluaisin perehtyä enemmänkin. Tsemppiä opintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä myös Mila-tytär sai apua vauvana alati kiusaaviin mahavaivoihin. vyöhyketerapia todella toimii! :)

      Poista